Kausalan tulevaisuus
Olen pistänyt merkille yhä tyhjenevät tilat Kausalan keskustassa. Monessa kiinteistössä on vain yksittäisiä toimitiloja aktiivisessa käytössä. Kuitenkin näistä tiloista syntyy ylläpitokuluja ja vaikka niistä monet ovat edelleen kunnossa, niiden kohtalona voi olla rappeutuminen ja purkaminen. Se herättää kysymyksiä.
Onko keskustaajamalla elinvoimaa vielä tulevaisuudessa kun ohitustie aikanaan tulee?
Onko kunnalla realistista suunnitelmaa ajalle ohitustien töiden jälkeen?
Tuntuu, että keskusteluissa perspektiivi kestää korkeintaan seuraaviin vaaleihin tai ohitustien rakentamiseen asti. Nyt mielestäni olisi aika tosissaan miettiä mitä Kausalassa tullaan tekemään.
Nopealla palveluiden kartoituksella selviää, että keskustassa on S- ja K-market, apteekki, Alko, kukkakauppa, ompelimo, kaksi kauneushoitolaa, hammaslääkäri, viisi kampaamoa, kaksi hierojaa, kalakauppa, ABC, Wurth, Tokmanni, Maatilatori, neljä ravintolaa, leipomo, kolme kahvilaa, eläinlääkäri, pankki, kolme pakettiautomaattia, postin ja matkahuollon toimipisteet, kirjasto, kirpputori, autohuolto, autotarvikeliike, maalikauppa, pizzakioski ja retroelektroniikkaliike.
Aseman takana on jäteasema ja autohuolto. Lisäksi on kauempana Neste, pari autohuoltoa, pari ravintolaa, leipomo ja juhlapalveluja ja muutamia kampaamoja. Pahoittelen, jos en kaikkia liikkeitä osannut laskea mukaan. R-kioski on poistumassa, joten sitä en laskenut mukaan. Jäljellä olevat palvelut näyttävät selvästi olevan keskittyneet keskustaajaman läheisyyteen.
Uusien tilojen rakentaminen tilanteessa, jossa vanhoja tiloja on samaan aikaan tyhjillään, tuntuu lyhytnäköiseltä. Ainakin näin sisäpiirien ulkopuolelta. Monessa kaupungissa on tyhjät tilat hyödynnetty pienyritysten toimi- ja tuotantotiloina. Nyt kun keskustassa on samalla pienellä alueella paljon tyhjää tilaa, voisivatko ne soveltua uuden yritystoiminnan hautomoksi?
Monille yrityksille on tärkeää löytää tilat, jotka ovat lähellä palveluja ja lähellä muita pieniä yrityksiä, jotka voivat toimia yhteistyökumppaneina. Toimivuus ei ole synonyymi uudelle.
Olenkin ehdottanut, että kunta järjestäisi ideakilpailun keskustan liiketilojen hyödyntämiseksi. Kilpailussa palkittaisiin selvillä taloudellisilla eduilla ne yrittäjät, jotka konkreettisesti toteuttaisivat ideansa näissä tiloissa. Toki myös muille kuntalaisille ideointi kannattaisi sallia ja parhaille palkinto. Muuten voi käydä niin, että ne loputkin palvelut katoavat valtatien päähän.
Ohitustien rakentaminen tosin tuo väliaikaisesti lisää toimintaa, mutta meidän tulee olla valmiita sen jälkeiseen aikaan. Ohitustie on meille sekä uhka, että mahdollisuus. Nyt on aika toimia yhdessä ja viisaasti.